RTU Logo

Tietoa Sotilaseläkkeestä

Tiedote sotilaseläkkeistä.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut mietinnön työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyvistä laista. Sotilaseläkkeen kohdalta mietinnössä ehdotetaan toteuttavaksi eläkeiän nosto puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen sotilasviroissa olevalle henkilöstölle samassa suhteessa kuin muille palkansaajille. Sotilaseläkejärjestelmän peruspiirteisiin ei esitetä muutoksia.
Rajavartiolaitos, puolustusvoimat ja henkilöstöjärjestöt ovat ajaneet aktiivisesti sotilaseläkkeen erityispiirteen huomioimista työeläkejärjestelmän uudistuksen yhteydessä. Puolustusvaliokunnan lausunnossa myös todettiin, että sotilaseläke tulee valmistella uudelleen, jottei siihen esitetyillä muutoksilla olisi negatiivisia vaikutuksia Suomen puolustusjärjestelmään ja rajaturvallisuuteen poikkeusoloissa. Nämä argumentit eivät kuitenkaan painaneet sosiaali-ja terveysvaliokunnan mietinnössä, kun vastassa oli hallituksen esityksen pohjalta perusteltu tarve puuttua talouden kestävyysvajeeseen korottamalla kaikkien työelämässä olevien eläkeikää yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että maanpuolustuksen ja rajaturvallisuuden edellyttämät välttämättömät järjestelyt voidaan ratkaista pidemmällä aikavälillä, jolloin yhtenä vaihtoehtona on tarkastella puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevaa henkilöstöä koskevaa muuta sääntelyä. Tämä tarkoittanee sitä, että mikäli eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen työeläkejärjestelmän muuttamisesta esitetyn mukaisesti, täytyy tämän jälkeen aloittaa selvitys siitä miten Suomen puolustusjärjestelmään ja rajaturvallisuuteen poikkeusoloissa tehdyt heikennykset voidaan korvata