Olavi Mustalahden elämänkaari
Sotilaspojasta järjestömieheksi
Rajavartijain edusmiehinä on liiton toiminnan aikana ollut muutamia merkittäviä persoonia. Yksi heistä on Erkki Olavi Mustalahti, nykyisin Kajaanissa asuva 68-vuotias järjestöveteraani, entinen puheenjohtaja ja myös liiton palkkarenki. Hän on tällä hetkellä liiton ainoa elossa oleva kunniajäsen. Monet meistä ovat tunteneet Ollin vuosikymmeniä, mutta kuinka monelle hänen elämänkaari on tullut tutuksi.
Mielestäni tämä oli yhden jutun kirjoittamisen aihe ja kävin tapaamassa Siljaa ja Ollia syyskuun puolivälissä. Tässä sitten tarinaa Ollin lapsuudesta lähtien eläkevuosiin hauskojen sattumusten kera höystettynä.
Tämä juttu paljastaa myös nimimerkki ”Kopsalan faarin”, joka kirjoitteli liiton lehteen 90-luvun alkupuolella.
Sotilaspoikana ja hevosmiehenä
Erkki Olavi Mustalahti syntyi heinäkuun 14. päivänä 1930 Pielaveden Kopsankylässä, jossa siihen aikaan oli noin 20 savua. Kylällä oli yksi isompi mallitila, Saarinen, joka toimi myös harjoitustilana.
Sota-aikana Olli lopetti kansakoulun 12-vuotiaana, jonka jälkeen oli vielä 75 tunnin jatkoluokat kahden vuoden aikana. Sota-ajan luonteeseen kuului, että poikaset olivat mukana maataloustöissä sen minkä pystyivät ja joutuivatpa monet keskenkasvuiset peltotöissä miesten saappaisiinkin.
- Naapureitakin kävin auttelemassa hevostöissä, kyllä Fiskars-10 tuli tutuksi kyntöhommissa ja muutkin maataloustyöt tulivat tehdyksi.
Sotilaspoikajärjestöön Olli osallistui 8-vuotiaasta alkaen ja oli neljäntoista kun se vuonna 1944 lakkautettiin. Sota-aikana sotilaspojilla ja -tytöillä oli tehtävinä toimia ilmavalvontapaikalla Teijumäessä ja kesäleireillä aikana meni rattoisasti tyttöjen kanssa. Karjalasta tulleiden siirtolaisten ohjaaminen taloihin, romujen keräys ja palautettujen hevosten vieminen takaisin isännille olivat tyypillisimpiä sotiaspoikien tehtäviä.
- Muistan eräänkin hevosen palautusreissun kun Ossi Tikkasen kanssa talutimme lautasille haavoittunutta hevosta taloon, jolta haavat vielä märkivät. Isäntä oli pahalla päällä ja vaati meitä viemään hevosen sinne mistä se oli tullutkin. Ei siinä auttanut muu kuin jättää hevonen taloon isännän huudoista välittämättä.
Tallukkaantekokurssilla tuli monenmuotoisia tuotteita, joista ensimmäisenä tehdyt sai itselle ja muutamat kappaleet Olli muistelee tehneensä rintamalle vietäviksi. Kun lottatytöt neuloivat samaan aikaan lapasia myös pojat viihtyivät. Ainoastaan sunnuntaipäivät pyhitettiin toiminnalta, silloin oltiin usein sotilashautajaisissa mukana rivissä. Sotilaspoikien varusteisiin kuuluivat suikat ja joillakin pusero, aseita ei alle 16-vuotiaille annettu. Sota-aikana opittiin myös työntekoon.
Sotilaspoika-ajalta Olli mustaa hauskan sattumuksen.
- Menin isän kanssa Aarne Ruotsalaisen taloon, missä Aarne kysyi:
- Onko kuinka isoja herroja?
- Onhan meillä eversti.
- No ompa teillä isot herrat, en minä uskaltaisi olla siellä.
Ev oli Eevert Hakulinen, nykyisen Kajaanin kaupunginjohtajan Pentti Hakulisen isä.
Sattumuksiin Olli luettelee myös sen, että kun kansakoulu alkoi aina elokuun 20. päivänä samana päivänä sorsastuksen kanssa ja sekös harmitti kun ei päässyt isän kanssa sorsametsälle.
Sota-aikana syötettiin sellua kotieläimille ja vilja annettiin pois. Kaksi isäntää juttelee Pielavedellä:
- Ei nuo meijän lehmät syö sellua.
- Vuan meijän lehmät syöp. Tein vanahasta vihreestä kuttaperkasta lasit ja hyvin syövät sellua ja kaksi vuosikertaa Pellervoja.
Armeijaan ja elämänkumppani
Varusmiespalvelusaika 1940-50 lukujen vaihteessa oli vielä 2,5 vuotta, jota Olavi Mustalahti alkoi suorittaa kesällä 1949 Kuopiossa JR 2:ssa. Alokasaika meni ohitse ja aliupseerikurssia pari viikkoa kun mieheen iski kova kuume ja vei pitkäksi aikaa pois rivistä. Siihen loppui au-kurssi ja hänet komennettiin kirjuriksi ja lähetiksi Lievestuoreen varikolle 1,5 kuukaudeksi. Sen jälkeen suoraan Kadettikouluun tehtävänä toimia kaupunkilähettinä. Kuriiripostia Olli kantelikin loppuajan Helsingissä ja hänet kotiutettiin kahdeksan kuukauden palveluksen jälkeen tammikuun 16. päivänä 1950. Loppuaika palvelusajasta merkittiin kantakorttiin lomautuksena.
Armeijan jälkeen Olli viljeli kesät maata ja savotoi talvisin. Kesällä 1952 tuttava kaveri puhui mukaansa Helsinkiin tekemään maalausurakoita.
- Kun luvassa oli 5000 markan päiväansiot päätin lähteä kesäksi. Heinäkuussa tulin kotiin ja mentiin velipojan kanssa tansseihin ja tapasin ensimmäistä kertaa Siljan.
Elämänkumppaninsa ensitapaamisen Olli muistaa kuin eilisen päivän.
- Oli heinäkuun 14. päivä 1952 täytin 22-vuotta ja Helsingissä oli olympialaiset. Velimies seurusteli Siljan vanhemman siskon kanssa ja hän kertoi, että on se siskokin täällä. Kyselin, että no missä? Hain tanssiin ja sillä tiellä ollaan vieläkin.
Ollin vaimo Silja, os. Rajasuo on syntyisin luovutetusta Karjalasta Salmin Manssilan kylästä, josta evakkotaival toi Savoon ja Pielaveden kylälle. Ollin tapaamisen aikoihin hän kävi kaksivuotista pukuompelu -ja vaatetusalan koulua.
Maa -ja rajamieheksi
Maanviljelys oli luontainen ammatti 50-luvulla maaseudun nuorille miehille. Paikallinen maamiesseura näki heti, että Mustalahden Ollista tulee heidän edusmiehensä ja luottamustehtäviä oltiin jo silloin tarjoamassa. Kehittääkseen itseään Olli suoritti Saarijärvellä työnjohtokurssin ja vuonna -53 Peltosalmella Maatalousopiston ja kävi työharjoittelun läpi Pielavedellä Jussilan tilalla. Koulutus vastaa lähinnä nykyistä maanviljelysteknikon tutkintoa.
Seuraava työpaikka oli Myllykoski Oy:n Pielaveden metsäpiirin työnjohtaja. Kun veri veti enemmän maatöihin lähti Olli vuodeksi Punkaharjulle Halolan tilan tilanhoitajaksi, palatakseen vajaan vuoden kuluttua syntymäpitäjään Myllykoski Oy:n leipiin.
- Vuonna -57 ei paperi kulkenut ja puolisen vuotta kävin piirikonttorilla joka maanantai toteamassa, että töitä ei ollut mitä tehdä. Odotteluaikoina olin ajamassa appiukon hevosta tietyömaalla ja silloin päätin hakea Sukevan vankilan peltopuolen työmestarin paikkaa. Heino Nousiaisen innostamana pistin paperit myös Kainuun rajavartiostoon. Niin siinä kävi, että rajasta vastattiin ensin ja 23. huhtikuuta 1957 ilmoittauduin jo Ämmänsaaressa ja soitin kotiin Siljalle, jotta olen aloittanut uudessa työssä.
- Karttimon rajavartioasemaa alettiin rakentaa työllisyysvaroin juuri minun sinne mennessä. Arvo Kulmalan lähdettyä aliupseerin vakanssille Kuopioon, minut määrättiin muonittajaksi ja työvälinevaraston hoitajaksi rakennukselle. Kaksi kertaa ehdin partiossa käymään kun komennettiin Rajakouluun Lohjalle muistelee Olli rajamiesuran alkuaikoja yli 40-vuoden takaa.
Kurssin jälkeen jatkui rakennustyö Karttimolla ja uusi rajavartioasema valmistui jouluksi -57. Olli oli perheineen ensimmäinen asukas ja huolehti talon lämpökeskuksen hoidosta.
Karttimolla vierähti seitsemän vuotta, kunnes käsky kävi siirtyä Kajaaniin kesäkuun alussa 1963.
- Se oli harvinaisen pitkä varoitusaika. Siirrosta ilmoitettiin jo vuosi aikaisemmin ensimmäisen kerran. Nyt olimme ampumavalmennusleirillä Hossassa kun Kaarlo Tyystälä Kajaanista soitti ja sanoi, että: ”Piäset Kajaaniin jos haluat, jos et halua, sinut siirretään”.
- Tehtäväni oli toimia sissikoirien kouluttajana ja vastata myös varusmieskoiranohjaajien koulutuksesta. Toimin myös sotaharjoituksissa joukkueen johtajana ja varajohtajana. Alkuun olin myös oto. kirjuri, josta sitten tuli päätyö ja myös kaikki vääpelintoimiston työt tulivat tutuiksi. Hyvää siinä oli lähestulkoon säännöllinen työaika.
Sissikomppaniassa Olli palveli heinäkuuhun 1980 asti, jolloin jäi eläkkeelle.
- 17-vuotta Sissikomppaniassa on vieläkin ennätys Kainuun Rajavartiostossa muistaa Olli.
Sattumuksia rajamiestaipaleelta
Mannerheim-ristin ritari luutnantti Toivo Korte toimi joukkueenjohtajana Suomussalmella. Rajavartiolaitoksen silloinen päällikkö Antti Pennanen oli tarkastusmatkalla. Mustalahden Olli oli päivystäjänä Karttimossa.
Pennanen: Minkälaisia miehiä Kortteen joukkueessa on?
Korte: Minun joukkueessa vain hyviä miehiä.
Toivo Korte oli myös mestari ampumaan. Paikallinen taksikuski Seppänen sai todeta aitiopaikalta ampumataidon kun he olivat verkoilla. Korte sanoi:
- Jos ampuu lintua, pitää ampua päähän.
Verkot laskettuaan Korte huomaa kuikan aalloilla. Nousee seisomaan veneessä ja ampuu laukauksen kohti lintua. Kuinka ollakkaan lintu jää paikalleen ja miesten nostaessa sitä veneeseen toteavat, että luoti on lävistänyt sen pään.
Majuri Penttilä toimi komppanian päällikkönä Suomussalmella ja määräsi tehtäväksi Teerilammen partiomajalle pikatien 11 km:n matkalle. Olli kertoo:
- Lähdimme kolmestaan, vartiopäällikkö Erkki Nieminen, vääräleuka Simo Puttonen ja minä aukaisemaan latua umpeen. Vartiopäällikkö edellä ja me löimme puihin pilkkoja. Tultiin Hoikanpäähän ja Erkki lähti vetämään latua oikealle. Simo antoi salaa merkkejä, että ei puhuta mitään väärään suuntaan menosta. Edettyämme 3-4 km tultiin Makkaralammelle, jolloin Nieminen ihmeissään, että kuka on majan polttanut?
Simo: Ei kukkaan.
Erkki: On maja poltettu.
Simo: Tutkippa karttaa.
Erkki: On kupla kompassissa (takoo ja tutkii kompassiaan).
Simo: Kyllä se on varmaan piässäs kupla.
Yhteiset asiat kiinnosti,
Jallun jalanjälkiä seuraten
Jo nuoruusvuosina Ollia kiinnostivat yhteiskunnalliset asiat. Rajamieheksi tulon jälkeen ensimmäinen kosketus silloiseen Rajajääkäriliittoon tuli vuonna 1958 kun hän pääsi tutustumaan liittokokouksen ilmapiiriin. Seuraavan kerran Olli matkusti liittokokousedustajana vuonna 1964 Ivaloon.
- Olin siihen asti vierastanut toimistotyötä ja kokouksia, sillä aina halusin olla mieluimmin luonnossa. Ajauduin kuitenkin järjestöhommiin ja tulin valituksi liiton hallitukseen kun Imatralainen hallituksen kokoonpano hajotettiin.
Vuonna 1974 oli Ollin vuoro astua rajamiesten liiton johtoon kun Riikosen Jalo väistyi.
- Samaan aikaan jäi liiton ensimmäinen järjestösihteeri Vihtori Jokiaho eläkkeelle ja pistin silloin ehdoksi, että Jallu pitää palkata järjestösihteeriksi. Niin tapahtuikin ja Jallussa oli koko kuuden vuoden ajan tuki ja turva.
Ollin puheenjohtajakaudella tapahtui myös niinsanottuja isoja asioita. Ensimmäinen työaikasopimus oli solmittu toimirahoineen ja 20-vuotta tavoitteena ollut omaan vaatetukseen siirtyminen toteutui viimein vuonna 1978. Eläkeasioiden tiimoilta Olli oli merkittävästi mukana.
- Vuodesta 1973 tapahtui edistystä, sitä ennen asian hoito oli lähinnä lakin pyöritystä. Kun työ vihdoin saatiin päätökseen hallitusneuvos Sinivirta sanoi poislähtiessään, että tämä ei joudu romukoppaan ja on taatusti viimeinen eläkeryhmä, jonka asioita korjataan. Tätä ennen hän ei puhunut sanaakaan puolesta eikä vastaan. Tällä eläkeuudistuksella korjattiin rajavartijat täyden eläkkeen piiriin vuoden 1981 alusta lukien.
- Liiton puheenjohtajana ollessani minut kutsuttiin Puolustusvoimien tilaisuuteen Kajaanissa. Silloin oli puolustusministerinä Kristian Gestrin ja satuin jäämään ministerin kanssa tarinalle. Siinä ministeri ehdotti yllättäen, että eiköhän lähetä käymään kirkossa. Niin sitä mentiinkin vaikka hänen olisi pitänyt jo mennä vastaanottamaan paraatia. Kirkosta meidät jo hoputettiin paraatia vastaanottamaan ja yllättäen ministeri siinä sanoi, että mennäänhän yhdessä. Niin minä sitten seisoin ministerin vierellä ohimarssin aikana ja rajavartioston eversti seurasi tapahtumia taustalta.
Rajamiesten renkinä
Rajavartijainliiton toimistosihteeriksi Olavi Mustalahti palkattiin kesällä 1980, jolloin hän jäi eläkkeelle rajasta. Jalo Riikosen aisaparina meni vuoteen 1984 kunnes Jallu jäi eläkkeelle siirtyi Olli järjestösihteeriksi ja hänen kaverikseen palkattiin Matti Laukkanen (1984-89). Liiton toimisto muutti samaan aikaan Lamminkadulta Pohjolankadulle kun kiinteistö myytiin Laukkas Matille. Voidaan sanoa, että samaan aikaan Jallun kanssa siirtyi eläkkeelle kymmenen vuotta palvellut ”autotallitoimisto” kun liitto osti Kajaanin keskustasta osakehuoneiston toimistotiloiksi.
- Kyllä se Jallu oli todellinen nahkakantinen tietosanakirja ja todella käytännön läheisesti ilman mitään sivistyssanoja toi kaikkialla asiansa esille ja häntä arvostettiin todella paljon järjestöpiireissä. Hänen kanssa oli hyvä työskennellä ja hän eli koko sydämellään rajamiesten mukana.
- Yleensä Jallu laski nopeasti päässä mitä jokin pottiosuus merkitsi rajamiehen palkkaan. Muistan kun meillä neuvoteltiin ensimmäisiä kuoppakorotuksia. Silloin Jallu poloiselle sattui laskuvirhe ja saatiin tuplasti rahaa tämän ”kymmenyspilkkuvirheen” takia. Kaikki olisi menetellyt ellei Jallu olisi tokaissut; ”Ei heti uutta virhettä, pittää siirtää parilla vuodella”.
Kun Matti palasi takaisin rajavartijaksi Olli työskenteli käytännössä toista vuotta yksin ja tuona aikana pelkästään Helsingissä matkapäiviä kertyi 64.
- Kyllä silloin postia kertyi oven eteen, mutta työttömänä olevien päivärahahakemukset kävin hoitamassa viikottain muistelee Olli viimeistä työvuottaan liiton palveluksessa.
Vuoden 1990 alun kolme ensimmäistä kuukautta tämän jutun kirjoittajalla oli kunnia työskennellä Ollin kanssa yhdessä Kajaanissa, ennenkuin liiton toimisto siirrettiin Helsinkiin ja Olli jäi ansaitsemalleen lomalle ja eläkkeelle.
Vuoden 1991 liittokokous Imatralla nimesi Erkki Olavi Mustalahden Rajavartijainliiton kunniajäseneksi n:o 4.
Järjestötyön 10 vuodesta Ollille jäi todella hyvät muistot.
- Erikoisesti Muikun Hessu oli mahtava työkaveri puheenjohtajana, äärettömän perusteellinen ja hyvä yhteistyökumppani. Ei työstä liitossa tule mitään, jollei ole hyvä tuki hallitukselta ja jäsenistöltä. Jos samanlaisen tuen saavat tämän päivän edusmiehet (pääluottamusmies ja puheenjohtaja) on asiat hyvin niinkuin nyt näyttää olevan. Tässä välillä oli pientä takapakkia, mutta nyt todella hyvin jäsenien edut ovat turvattuja sanoo vanha järjestömies.
Eläkeläisjärjestöille EI
Remun kanssa metsällä
Tämän vuosikymmenen Olli kertoo olleen oikeana eläkeläisenä pienimuotoista toimintaa. Matkusteltua tuli silloin viimeisinä työvuosina niin paljon, ettei nyt ole juuri mieli tehnyt lähteä ja terveyskin asettaa jo omia rajoituksiaan. Monet eläkeläisjärjestöt ovat pyytäneet mukaan toimintaan, mutta niihin hän ei ole lähtenyt.
- Jos ei kaikki eläkeläiset mahdu yhteen järjestöön, en lähde.
Vain rajan ja pv:n eläkeläisyhdistystys Kiehiset Kajaanista on saanut hänet jäsenekseen. Ainaisjäsenenä hän kuuluu kolmeen metsästysseuraan ja Pehkolanlahden kyläseuraan, jossa hän on myös tilintarkastaja. Lisäksi hän seuraa vielä Palveluskoirayhdistyksen toimintaa, jonka toiminnassa oli mukana jo 60-luvun alussa tuomari ja myöhemmin ylituomarina.
- Lastenhoito on vielä vaarinakin tullut tutuksi. Meillä on kaksi poikaa ja tytär, sekä viisi lastenlasta, jotka ovat nyt 9 - 17-vuotiaita. Tyttären pojan Tuomaksen kanssa olen touhunnut yhdessä 15-vuotta kun hän asuu täällä Kajaanissa. Yhdessä olemme olleet mökillä, kuljettanut häntä jääkiekkoharjoituksiin ja kalassa. Nelisen vuotta lopetin hirvenmetsästyksen, mutta viime vuonna hankki Tuomas ajokoiran ja yhdessä käymme nyt jänispassissa 1,5-vuotiaan Remun kanssa.
Sukututkimusta Olli kertoo aloitelleensa jo viimeisinä työvuosinaan kun jäljitti suvun haaroja Pielavedellä. Myöhemmin hän kertoi käyneensä pari päivää Mikkelin maakunta-arkistossakin serkkunsa auttamana.
- Ison Vihan ajan ohipääsy oli vaikeaa ja suvun jäljet päättyivät lopulta Tukholmaan vuoteen 1631. Kuninkaan armeijan luutnanttia, kanttoria ja torpparia löytyy esi-isistä kertoo Olli Långin suvusta, joka vuonna 1910 muuttui Mustalahdeksi.
Olli on myös yhteiskunnallisesti osallistuva. Useita kertoja on Kainuun alueradiosta tullut kantaa ottavaa puhetta. Hyvän taustan tähän antoi aikoinaan kun Olli kuului sosiaalilautakuntaan 12-vuotta Kajaanissa.
- Olen yrittänyt aina puolustaa niitä, jotka meille tämän elämän ovat tuoneet, maanviljelijät, lapset ja vanhukset.
- En myös hyväksy aukkohakkuuta. Metsä voidaan käsitellä hyvin niinkin, että otetaan vanhimmat puut pois. Metsää on myös käytettävä ja siellä liikuttava luonnollisella tavalla. Jos esimerkiksi karhuja kesytetään ja koulutetaan, eivät ne pelkää. Tämän takia en hyväksy haaskalta kuvaamista sanoo Olli painokkaasti.
- Illalla kun nukuttaa, aamulla nousee, on kaikki hyvin filosofoi Kopsalan Olli faari itte.
Niin hyvä lukija! Selvisikö Sinulle mistä tuo paikannimi Kopsala oikein tuli?
Hyviä ja rauhallisia eläkepäiviä Siljalle ja Ollille.
JORMA SUMMANEN