Hei kaikille,
Jäsenistöömme kohdistuvia vaikutuksia hallituksen määräämistä toimenpiteistä johtuen:
Rajojen sulkeminen, tarkoittaa myös sisärajatarkastusten käyttöönottoa kaikilla rajoillamme. Lomautuksia ei rajojen sulkemisesta aiheudu, pikemminkin työvoimapulaa.
Vuosiloma- ja työaikalaista mahdollinen poikkeaminen, vaikutuksista ei ole vielä tietoa. Voi mahdollisesti tarkoittaa viikkolepo ja ylityömääräyksistä poikkeamisia Rajavartiolaitoksen työaikasopimukseen liittyen, sillä työaikalaki ei kosketa Rajavartiolaitosta.
Poikkeuksellisesti kuitenkin järjestetään koulussa järjestettävä esiopetus sekä perusopetuksen 1-3 luokkien lähiopetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Saamani tiedon mukaan Rajavartiolaitoksessa työskentelevät kuuluvat tähän kategoriaan, vielä ei ole selvillä koskettaako kaikkia, vai ainoastaan operatiivista toimintaa.
Rajavartiolaitoksen esikunnassa tehdään parasta aikaa uusia toiminta ohjeita ja linjauksia, liittyen hallituksen määräämiin toimenpiteisiin.
Tiedotan heti lisää, kunhan faktapohjaista tietoa itsekin saan haalittua tietooni.
Puheenjohtaja Erkki Hirvonsalo
Yleiset tiedotteet:
KUTSU. 25.4.2025 järjestetään RTU:n jäsenille Padelturnaus (09.01.25)
Kalevan henkivakuutus pariturvana edullisesti RTU:n jäsenille! (08.01.25)
MMA:n tarjous voimassa keväälle 2025 asti! (03.09.24)
Mökkiviikot ajalle 1.12.2024 - 4.5.2025 on arvottu, onnea voittajille! (02.09.24)
Toimiston terveiset 21.8.2024 (21.08.24)
RTU:N PUHEENJOHTAJAN TIEDOTE 6.6.2024 (06.06.24)
St1:n Etukorttiviikko on täällä!! Etukorttiviikolla 6.5. – 12.5.2024 mahtavia tarjouksia polttoaineista, autopesuista sekä HelmiSimpukoiden herkuista. (06.05.24)
29. Ay-golf mestaruus (02.05.24)
MMA IMATRAN PERUSKURSSIT - RTU:n jäsenille hintaan 30 € (22.04.24)
RTU:n vetouistelu- ja heittokalastuskisat Simpelejärvellä 15.-16.7.2024 (22.04.24)
Ukraina keräys! Rintamalla tarvitaan varusteita. (22.03.24)
Puheenjohtajan tiedote 6.3.2024 (06.03.24)