Rajaturvallisuusunioni ry edustajakokous 2022
Venäjän sotatoimet ovat heikentäneet Euroopan turvallisuustilannetta. EU:n avunantolausekkeen mukaiset turvatakuut eivät riitä takaamaan maamme suvereniteettia.
Rajaturvallisuusunionin näkemyksen mukaan NATO:n jäsenyys on paras tapa varmistaa maamme turvallisuus nyt ja tulevaisuudessa.
Vuoden 2021 aikana tapahtunut Valko-Venäjän masinoima turvapaikanhakijoiden välineellistämistä hyväksikäyttäen toteutettu hybridivaikuttamisen kaltainen toiminta on uhka myös Suomen rajoilla. Maamme hallitus on päivittämässä valmiuslakia, mutta kyseinen lakimuutosesitys on puutteellinen. Turvapaikkahakemusten vastaanotto tulisi pystyä keskeyttämään määräajaksi rajalla ja rajoittaa ainoastaan ulkomaan edustustoihimme. Rajaturvallisuusunionin mukaan hybridivaikuttamisen vastatoimiin on oltava riittävä lakipohja.
Valtiolle jo sovitut kahden prosentin palkankorotukset eivät paranna työntekijöiden taloudellista asemaa johtuen inflaation nopeasta kasvusta. Rajaturvallisuusunionin näkemyksen mukaan loppuvuodesta neuvoteltavien palkankorotusten on parannettava työntekijöiden ostovoimaa.
Yleiset tiedotteet:
28. AY-GOLF MESTARUUS Lauantai 29.7.2023 (17.05.23)
St1 Supertorstai 13.4.2023 (12.04.23)
Retki Särkänniemeen? (17.03.23)
Mökkiviikot ajalle 30.4.- 3.12.2023 on arvottu, onnea voittajille! (01.03.23)
St1:n kuluttajalämmitysöljytilaukset keskitetään tytäryhtiöllemme Lämpöpuisto Oy:lle (24.01.23)
UUDET JÄSENKORTIT 2023 - 2026 / NYA MEDLEMSKORT 2023 - 2026 (14.11.22)
Uusi jäsenetu! Ikaalinen Spa & Resor. Linkistä marraskuun -50% tarjoukseen (26.10.22)
Elämää ei voi käsikirjoittaa, henkivakuutuksen ottaminen on välittämisen teko. (25.10.22)
Mökkiviikot ajalle 4.12.2022 - 30.4.2023 on arvottu, onnea voittajille! (01.09.22)
Syyskampanja – Freestart Kampanja-aika 18.8.–30.9. (24.08.22)
Euroopan komission selvitys etätyöstä ja oikeudesta irrottautua työstä! (08.08.22)
AY GOLF 2022 (02.06.22)